MuTutuntumalla

2009-05-05T01:52:00.000-07:00

Ihan kummallinen juttu tuo kivikausikeskus Rira!

Vasta viisi kuukautta auki ollut keskus laitetaan heti kiinni. Ei voi kuin äimistellä, että mitähän siellä on tapahtunut/tapahtuu kulissien takana... Salo ei tykkää itseensä liitetyn Suomusjärven tuhlailevaisuudesta?
Rira sai hiukan jatkoaikaa selvitellä tarpeellisuuttaan ja taloudellista toimivuuttaan, mutta huonolta näyttää.

Riran hienot kotisivut

Seuraava Salon kaupunginhallituksen kokous on 11. toukokuuta.
Iltalehti

Minusta Riralla olisi hienot edellytykset, sehän on moottoritien varrella, potentiaalisia kävijöitä riittäisi. Rirassa myydään paikallisten käsityöläisten tuotteita, eli se työllistää myös alueellisesti. Ei yleensä yrityksiltäkään vaadita tuottoa heti ensimmäisestä kuukaudesta alkaen. Esimerkiksi starttirahaa saa useita kuukausia, kun perustaa yrityksen. Miksi siis kivikausikeskuksen pitäisi heti tuottaa sen minkä syö? Onko sellainen ajatus tuttu kuin tulevaisuuteen investoiminen?

Toivottavasti Rira on vetänyt vappuna ennätysyleisön!

Riran puolesta jännittää
-H.

2007-03-14T06:08:00.000-07:00

On se niin väärin...

Lueskelen mielenkiintoista kirjaa... kirjan nimi on Vääryyskirja. (Toim. Tuula Helne ja Markku Laatu, Kelan tutkimusosasto 2006)

Onpas Suomeen viime vuosina mahtunut suuri määrä huutavia vääryyksiä:
- hyvinvointipolitiikassa on monia vääryyksiä
- New Public Management on julkisen sektorin suurin vääryys
- sosiaalityössä on vääryyksiä
- vangit kohtaavat vääryyksiä
- asunto voi olla loukku
- kotiäiti on anomalia
- vääriin päätöksiin ei saa muutoksia
- ketään ei kiinnosta maatalouden rakennemuutoksen seuraukset

Kirjan viimeisessä artikkelissa Marjatta Bardy kysyy: Mitä meille ja meissä tapahtuu?
Bardy mukailee Jane Jacobsia, jonka mukaan eriaikaisten kulttuurien kukoistukselle ja kuihtumiselle ominaisia tulkinnallisia kamppailuita kuvastavat termit kauppiasmoraali ja huolenpitomoraali. Kukoistuskausille ominaista on se, että kumpikin moraalinlaji on hyvin kehittynyttä. Kauppiasmoraali tuottaa voittoa ja huolenpitomoraali vaalii sitä, mitä ei voi panna kaupan. Yhteiskunnalle käy huonosti, jos vain jompikumpi moraalilaji on vallalla.

Huolenpitomoraalin mukaisessa toiminnassa "voitot" karttuvat pitkäjänteisestä kannattelusta, monesti hitaista ja usein mittaamattomista, kärsivällisistä ja toistuvista arjen kestävistä suhteista ja teoista. Huolenpitomoraalissa lähtökohdat kiinnittyvät ihmisen arvokkuuden ja yhteisvarantojen vaalimiseen. Kauppiasmoraali taasen ei harjaannuta ihmisen kehitystä, oppimista ja hoivaamista kannattelevaan löytöretkeilyyn. Sen ydin on rahassa mitattavien voittojen kartuttaminen. Toimien keskiössä ovat nopeasti omistajiaan vaihtavat hyödykkeet, uuden vaihdettavan kehittely ja markkinoiden valloittaminen, laskelmiin, intuitioon ja riskinottoon perustuen. Toimet kunkin moraalilajin piirissä hyödyttävät yksilöitä ja yhteiskuntaa.
(Bardy 2006, s. 247)

Jahas, tähän siis on menty, näin on päässyt käymään. Kauppiasmoraali on alkanut syödä yhä suurempaa osaa yhteiskunnan toiminnoista. Meillä on siis käsissämme aito kulttuurin muutos. Mielenkiintoista elää näitä aikoja. Mielenkiintoista on myös ajatella sitä, että tämä on kaikki vain kulttuurin muutosta, vaikka aina siltä kuullostaa, että nämä ovat vääjäämättömiä tosiasioita ja näihin on vain pakko pakko pakko sopeutua.

Loistava esimerkki pakkopuheesta on toinen kirja: Leena Eräsaaren Julkinen tila ja valtion yhtiöittäminen (Gaudeamus, 2002.)
Eräsaaren tutkimuksen mukaan iso paha Engeli vei meiltä itse asiassa oikeuden julkiseen tilaan yleishyödyllisenä hyödykkeenä. Nyt sellainen humpuuki kuin yhteisöjen omat tilat vain siksi, että sellaiset on ollut tapana olla, on historiaa. Kaikesta käytöstä pitää maksaa. Viis siitä, että maksaja on valtio, ja maksun vastaanottaja on valtio. Tämä kummajainen on perujaan Britanniasta, jossa Thatcherin kauden uuskonservatiivit keksivät Uuden Julkisen Hallinnon (New Public Managemet) eli "löysät pois" -ajattelun.

Nyt on löysät pois jo myös kaupunkien hallinnosta. Siltä ainakin vaikuttaa, kun esimerkiksi Turun maakuntamuseo hankkiutuu eroon joistain kohteista siksi että niiden ylläpito maksaa hurjat 400-500 euroa vuodessa. (Kaupungin tilalaitos on perinyt Turun maakuntamuseolta vuosivuokraa Kupittaan kaivosta 488,64 euroa ja Kingelinin huvimajasta 554,64 euroa.) Sen lisäksi yksityinen mesenaatti lahjoittaa 200 teoksen "liisausmaksun" (8 euroa/teos) kouluille, jotta kaupungin koulut saavat pitää kaupungin kokoelmiin kuuluvat taulunsa seinillään.

- ajoittaisen ajattelukohtauksen kourissa - jälleen kerran -
Hanneleena

Tässä esitetyt mielipiteet eivät ole MuTun virallisia näkemyksiä

2007-01-15T00:30:00.000-08:00

Kolulogiaa, kirkkologiaa – museologiaa…

Maija pyysi kertomaan, mikä aihe on nyt sydäntä lähellä... tartutaanpa toimeen...

Minua on erityisesti puhutellut - koko joulukuun ajan, itse asiassa - Peter Bergerin ja Thomas Luckmannin vanha kunnon The Social Construction of Reality - a Treatise in the Sociology of Knowledge. Tässä kirjassa puhutaan siitä, miten yhteiskunnan instituutiot uusintavat itsensä ja miten ne määrittelevät, mikä ylipäänsä on tietämisen arvoista.

Tomislav Sola on kritisoinut museologian nimitystä. Hänen mukaansa sen olisi parempi olla heritologiaa.

Perusteluiksi hän mainitsee, että eihän kouluakaan tutkita koululogian vaan kasvatustieteen voimin. Samaten kirkkoa tutkii teologia, ei kirkkologia. Näkyvien instituutioiden – koulu, kirkko, museo – taustalla on ihmisyhteisöiden paljon suuremmat tarpeet arvojensa välittymiselle seuraavalle sukupolvelle.

Kritiikki on aiheellista. Samalla ihmettelen todellista käytäntöä.

Kasvatustiedettä nimittäin voi opiskella tohtoritasolle asti koskaan saamatta pätevyyttä oikeasti opettaa koulussa. Teologiaakin voi opiskella yhtä pitkälle ilman pappisvihkimystä.

Vaan entäpä museologiaa…? Museologian opinnot ovat nyt vasta tulossa pakollisiksi ammattiin pätevöitymiselle. Juuri museologian harjoittelulta oletetaan sitä, että nyt viimeistään opitaan pitämään valkoiset hanskat kädessä ja tietämään, ettei tinaesineitä saa laittaa jääkaappiin yms.

Kaikki siis viittaa siihen, että museologia on MUSEOlogiaa, mitä suurimaassa määrin. Vaikuttaa aivan siltä, ettei kukaan kaipaa heritologista saivartelua yhteiskuntamme tarpeesta siirtää arvoja eteenpäin. Ainakaan sellaista saivartelua ei kaivata museon käytännön työtä tekevien joukkoon.

Kohta on varmaankin tarjolla heritologian tohtoreita, joita ei kukaan tosissaan harkitse ottaa museoon töihin, hehän vain sotkisivat ja mutkistaisivat asioita. Tulevien heritologien koti tulee varmasti olemaan yliopistolla. Täällähän me ammatiksemme sotkemme ja mutkistamme asioita. Mitä mutkaisempi tutkimus, sen parempi.

Instituutioihin mennään sisään tekemällä käytännön töitä ja oppimalla kyseenalaistamatta. Näin instituutiot säilyttävät itse itsensä mahdollisimman muuttumattomina. Koululaiset, seurakuntalaiset ja museokävijät pidetään kurissa ja herran nuhteessa. Teologiaa, kasvatustiedettä ja heritologiaa liikaa opiskelleet ovat kuin hyvän ja pahan tiedon puusta syöneitä. Karkottakaamme heidät paratiisista, koska ovat menneet katsomaan instituutiota ulkoa päin ja huomanneet joitain asioita.

Mutta haukutaanpa vielä lopuksi oman oksan puuta. Kriittisen näkökulman seuraukset ovat usein hölmöt: olisi jo aika oppia, että vaikka akateeminen tutkimus pystyy tekemään näkyviksi arvojen siirtämisen rakenteita, ei se tarkoita, että arvoja ei saisi siirtää tai olisi jotenkin väärin tai hämäräperäistä siirtää arvoja seuraavalle sukupolvelle. Kyllä arvoja pitää siirtää, mutta sanoisin, että vaatii paljon enemmän kanttia siirtää arvoja silloin, kun tietää, mitä on tekemässä, kuin silloin kun vain uudelleentuottaa oman instituutionsa toimintaa mitään kysymättä.

- äkillisen ajattelukohtauksen saaneena Hanneleena -

2007-01-07T04:10:00.000-08:00

Noh niin, arvoisat MuTulaiset, uuden vuoden koittaessa on aika aktivoitua bloggaamisen saralla!

Toivottavasti jokainen teistä onnistuu nyt piakkoin lähettämään ensimmäisen merkintänsä yhteiseen blogiimme. Ihan ensimmäiseen merkintään ajattelin listata tällä hetkellä netistä löytyviä museologisia blogeja tai muuten aiheeseen liittyviä kiinnostava sivustoja. Oikeastaan ainoa varsinainen suomalainen museologinen blogi, jota olen tähän mennessä seurannut, on ollut Nina Puurusen Museoblogi. Museologisia aiheita kyllä sivuavat useatkin blogit, esimerkiksi historioitsijat ja kansatieteilijät tekevät joskus kiinnistavia huomioita kulttuuriperinnöstämme. MuTulaisten kannalta ajatuksia herättäviä blogeja voisivat olla myös mm. kirjallisuutta, kaupunkitutkimusta tai vaikkapa muotoilua käsittelevät blogit. Itse olen lueskellut esimerkiksi Esinetarinoita. Olen kyllä huomannut, että kun blogimaailmaan sujahtaa sisälle, on vaikeaa pitää mielessä jotain tiettyä teemaa. Tässä blogeja selatessani ehdin jo uppoutua mm. Inhokkeihin ja Työväenhistorian uutisvirtaan... Ja sitten kun jonkun herkullisen blogin löytää, se pitäisi aina muistaa liittää vaikka suosikkeihin. Tälläkin hetkellä mielessäni on monta hauskaa blogia, mutta en useista yrityksistä huolimatta löydä niitä.

Hah, heti kun aloin tarkemmin selaamaan blogilistaa, osui silmiini myös museotäti Viivin blogi, tähän täytyy tutustua.

Jotkut museologit pitävät yllä omia kotisivuja, mm. Kalle Kallio ja Anna Svenström. Annan sivut ovat erityisen kauniisti kirjoitetut. Mainittava on myös Turun yliopiston museologian opiskelijoiden ainejärjestön Museion ry:n verkkolehti Kuriositeettikabi.net, ensimmäinen museologian verkkolehti.

Olisiko siinä ideaa, että jokainen rustaisi pienen esittelyn itsestään eli siitä, mikä museologiassa oikein kiinnostaa? Tai mitkä aiheet juuri tällä hetkellä ovat sydäntä lähellä?

Ei muuta nyt,
Maija